Hoidettu iho on elinvoimainen ja näyttää kauniilta kaiken ikäisenä.

Helena Lapinkairan luotsaama Anumari on erikoistunut aikuisen vaativaan ihonhoitoon. Helena haluaakin sukeltaa tarvittavalla hoidolla aina pintaa syvemmälle - oikea ja tehokas hoito lähtee pinnan alta ja vaatii sekä aikaa kärsivällisyyttä.

Sama sinnikkyys ja ahkeruus on Anumarin pitkäikäisyyden salaisuus. Leppävaaran pitkäaikaisin kauneus- ja hiushoitola on kehittynyt vuosien varrella huimasti vastaten kauneusalan nopeaan muutokseen. mahdollisuus on saatu aikaan näkyviä muutoksia jo reilusti yli 38 vuotta, ja edessä on uusia innovaatioita ja tehokkaita tuloksia.

_ _ _

Mutta mitä kaikkea?

Kun vastavalmistunut Helena Lapinkaira käveli vuokrattavana olevan liikehuoneiston ohitse, syntyi päätös yrittäjyydestä samantien. Päättäväisesti hän käveli liikkeeseen ja kysyi, voisi tilan vuokrata sisään.

Tuosta kysymyksestä sai alkunsa Anumarin ja Hel enan tie josta i vankkaa ammattitaitoa.

Yrityksen alkuvaiheessa yritys lähti kasvamaan ja kehittymään erilaisten tekemisen edistämiseksi. Innokas ja päättäväinen tuore yrittäjä kiersi esittelemässä toimintaa muun muassa vanhusten päiväkerhoissa sekä äiti-lapsikerhoissa. Mainoksia Helena kiersi jakamassa postiluukkuihin jalkaisin, parhaimpana viikonloppuna jopa 15 000 kappaletta.

  Sunnuntait menivät pestessä hoitolan pyykkejä, ja lisäoppia haettiin lukuisista eri koulutuksista ja seminaareista ulkomaita myöten.

   Palo kehittyä oli kova, eikä kehittyvä ja tuloksia tekevä ole jäänyt vuosien varrelle, vaikka ajat ja yritys ovat muuttuneet.

 

 

"Tärketä työssäni on ihon todell inennhoidon t arve - jatkuva opiskelu ja uusien ideoiden kehittäminen ajan hermoilla pysyäkseni. " (Helena)

_ _ _

Yritys hioutuu kuin timantti - yksi kulma kerrallaan. 

Yrityksen päiväkouluAnumari tarjosi ne peruspalvelut, kosmetologissa opetettiin, ja valikoima oli suuri käsi- ja jalkahoitoja myöten. Lisäkoulutusten ja yrittäjyysvuosien myötä Helena hiomaan Anumar alkoi tehompaa ja vaativa ihonhoitoavien tarvitsee luottopaikkaa.

Muutaman kerran yrityksen kehittymistä on edesauttanut myös sattuma. Vuonna 2014 tulipalo tuhosi kerrostalon, jossa myös liikehuoneisto sijaitsee. Toiminnan ihmisenä Helena ei jäänyt odottelemaan, vaan päätti ottaa yli vuoden kestäneestä tulipalosaneerauksesta kaiken hyödyn irti ja kouluttautui erikoiskosmetologiksi. 

“Vastoinkäymiset ovat hyvä paikka kehittyä.”

Samalla myös brändin väriuudistus tehtiin yritys sai omanmaailman painotuotteetlan uuden ulkoun ikkunateippauksineen. Sattuman myötä kaikki loksahti kohdalle, ja vastoinkäymiset ovat Helenan asenteen mukaisesti vain hyviä paikkoja kehittyä.

Myös kauneudenhoito, saatan on kehittynyt vuosien harppaossa suurin ja selvitäkseen mukana kilpailussa, on myös itse kehitetty. 

Erityisesti Helenan kiinnostus vaativampiin ja medikaalisiin hoitoihin, joissa mennään pintaa syvemmälle, on vain lisääntynyt vuosien varrella. Ansioista on myös saatu tunnustusta, kuten vuonna 2017 Suomen Environin ja Des Fernandesin myöntämä Suomen Environ Uranuurtajan palkinto.

"Vaikka takana on jo ansiokkaat 38 vuotta yrittäjyyttä, riittää innovatiivisella ammattilaisella jälleen uusia ideoita tulevaisuuden varalle." 

 

Jatkuva kehittäminen ja sinnikkyys takaavat Anumarin asiakkaille parhaan mahdollisen tehon ihonhoitoon. Hoidot eivät Helenan mukaan sovi hätähousuille, vaan ihanteellisen lopputuloksen saaminen vaatii tehokasta, mutta pitkäjänteistä sitoutumista niin koti- kuin hoitolahoitoihin. 

Iho vaatii myös uusiutumiselle, jotta voidaan toteuttaa turvallisesti ja tuloksekkaasti. Ihonhoito vaatiimalttia ja kestävyyttä - samoin kuin menestykään yrityksen kasvattaminen.

_ _ _

 

 

Sinua palvelee

Helena Lapinkaira

  • 1986 SKY-CIDESCO- Kosmetologi
  • 1995 Kampaaja
  • 2015 SKY-ERIKOISKOSMETOLOGI 
  • 2018 Syventävä kauneudenhoito ja ihon lääkinnällinen hoito kosmetologin näkökulmasta

 

  • 2017 Keskuskauppakamarin kultainen ansiomerkki.
  • 2017 Suomen Environin ja Des Fernandesin myöntämä Suomen Environ Uranuurtajanpalkinto

Kauneus- ja hiushoitola Anumari on Suomen pitkäaikaisin Environ-hoitola.

 

 

 

 

Tervetuloa!