Arpikorjaushoito

Mitä arvet ovat?

Esimerkiksi leikkaukset, vaikea akne, erilaiset onnettomuudet ja ihon voimakas venyminen raskauden tai kovan kasvun aikana voivat jättää ihoon arpia. Useimmiten arpi häipyy lähes täysin noin 1-1,5 vuoden kuluessa syntymästään. Aina arpi ei kypsy ja katoa näkyvistä vaan jättää jäljen. Silloin taustalla voi olla esimerkiksi arpiviillon väärä suunta, paranemisvaihetta häirinnyt tulehdus tai henkilön tavallista herkempi geneettinen taipumus arpien muodostukseen.

Mitä DERMA SR8 -arpikorjaus on?

Arpikorjaus edustaa Kauneushoitola Anumarin vaativaa erikoisosaamista. Derma SR8 -menetelmä perustuu hapon ja arpineulauksen yhteisvaikutukseen. Hoidon tuloksena arvet sulautuvat ympäröivään ihoon ja ihosta tulee pehmeämpää ja joustavampaa.

Derma SR8 -arpikorjaushoito alkaa arpialueen hapotuksella. Tämän jälkeen arpikudos läpäistään neulalla, mikä nostaa sen ylös kudoksesta. Hoitoalueesta ja omasta kipukynnyksestä riippuen hoito aiheuttaa ihossa eri vahvuisia tuntemuksia mutta ei yleensä vahvaa kipua. Lopuksi hoitoalue suojataan silikoniteipillä, jonka annetaan suojata arpea mahdollisimman pitkään.

Milloin, kenelle?

Arpikorjaus sopii lähes kaikille arville paitsi keloideille tai hyvin lähellä silmiä oleville arville. Hoidettavan arven täytyy olla kunnolla kypsynyt eli sen syntymästä täytyy olla vähintään vuosi.

Ennen ensimmäistä korjaushoitoa teemme konsultaation, jossa selvitetään hoidon tapauskohtainen sopivuus kyseessä olevalle arvelle.

Arven tasosta ja ihon yksilöllisistä ominaisuuksista riippuen korjaamiseen vaaditaan yleensä useita hoitokertoja eli sarjahoito. Hoito voidaan toistaa parin kuukauden välein noin vuoden ajan.

Arpihoidon yleisiä kontraindikaatioita ovat mm.:

  • Raskaus / imetys
  • Diabetes
  • Infektiosairaudet kuten HIV tai hepatiitti
  • Sydämentahdistin tai rytmihäiriöt
  • Epilepsia
  • Verenvuototauti
  • Ihosairaudet
  • Antibiootti- tai kortisonilääkitys
  • Keloiditaipumus
  • Syöpä
  • Allergiat hoidossa käytettäville välineille kuten hansikkaat, desinfiointiaine, tms.